Alastonmallin maalaamisen vaikeus

Vaikka ihmiskeho on yksi niistä asioista, joita olemme tottuneet näkemään ympäristössämme päivittäin, sen piirtäminen ja maalaaminen realistiseksi kuvaksi on yllättävän haasteellista. Opettajamme on erittäin pätevä ja taitava opastamaan oikean lopputuloksen saamiseksi, mutta hän on myös hyvin rehellinen aikaansaamiamme teoksia kohtaan ja muutamien luonnosten tarkastaminen sai aiheellista kritiikkiä opettajaltamme. Jokunen luonnos oli hänen mielestään ufon näköinen, kun taas toinen muistutti apinaa tai venähtänyttä ihmiskehoa. Koko luokan nauraessa kaikki saivat palautetta hyvin ja huonosti tehdyistä luonnoksista ja piirustusten jälkeen siirryttiin maalaamaan alastonmallia.

Maalaaminen ilman värejä

Luonnoksia tehtiin maalaten yhteensä monia kymmeniä alastonmallin kurssilla. Nopeiden hahmotelmien jälkeen siirryttiin maalaamaan valkoisella ja mustalla nopeita luonnoksia, jolloin saatiin ääriviivojen lisäksi maalattua valossa olevat pinnat harmaalla ja tummat pinnat mustalla. Valojen ja varjojen maalaaminen oikein oli todella vaikeaa, sillä kolmiulotteinen pehmeä pinta vaihtui valosta varjoksi pikkuhiljaa. Opettaja halusi meidän maalaavan mustalla ja valkoisella siksi, että voisimme keskittyä valoihin ja varjoihin, ennen kuin aika kuluisi oikeiden ihon värisävyjen maalaamiseen, joka myöhemmin osoittautui edellistäkin hankalammaksi.

Pikaisissa maalausluonnoksissa, joihin käytettiin noin kymmenen minuuttia, tuli maalata vain tärkeimmät ihmiskehon elementit ja laajat pinnat, ei niinkään yksityiskohtia. Siten saatiin helpommin peruskäsitys mahdollisista valo- ja varjokohdista kussakin asennossa. Opettaja huomautti uudelleen, että ihmiskehon maalaamisen yhteydessä ei ole merkityksellistä maalata tarkkaan kasvoja, vaan korkeintaan varjot silmäkuoppiin ja leuan alle sekä nenän varjo, samalla kun valoisat kohdat tuli nopeasti maalata korostaen poskipäitä, otsaa ja leukaa.

Lopuksi ennen varsinaista taideteosta siirryimme sekoittamaan värejä ihmiskehoa varten. Ennen jokaista väriluonnosta meidän oli sekoitettava värit varjo- ja valokohtia varten. Maalasimme muutamia nopeita luonnoksia värejä käyttäen ennen kuin malli otti lopullisen asentonsa.

Lopullinen maalaus

Kurssimme päätteeksi ennen lopullista maalaustyötä pyöreä miesmallimme kyllästyi ja hänen tilalleen tuli uusi mies, jolla oli atleettisempi lihaksikas ja jäntevä rakenne. Hoikempaa ihmiskehoa oli huomattavasti helpompi hahmottaa, eikä valoja ja varjoja maalatessa tullut enää juurikaan edes ajatelleeksi, että alaston malli istui tai seisoi huoneessa meidän taiteilijaopiskelijoiden keskellä.

Lopulliseen maalaamiseen oli varattu kaksi kokoanista päivää, joten mallin oli valittava mukava asento, jossa oli mahdollista istua pitkän aikaa ilman liiallisia hankaluuksia. Maalaaminen oli haastavaa, mutta lopulta saimme valmiiksi näyttävät taideteokset miesmallista, joka istui pöydällä toinen käsi jalkaansa nojaten.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *